Olen junttiutumassa hämäläiseksi

Maanantaina mittani tuli täyteen. Lähes repesin ja olin tulla hulluksi. Kohtaus sattui illalla, eikä se mitenkään liittynyt siihen mitä olin päivällä tehnyt, kun vietin historian ensimmäisen papin pöydän Viialan leipomon konditoriassa tarjoamalla kahvia ja juttuseuraa asiakkaille. Nyt olin yksin yksiössäni ja tiesin että pinnani kiristyisi ainoastaan yhden asian vuoksi. En liiku.

Pakkasin reppuni ja juoksin alas. Kun ohitin Toijalan toisen raha-automaatin huomasi ihmisten kertyneen torvisoittokunnan ympärille.  Pysähdyin uteliaisuudesta. Aurinko pilkisti lämpimästi pilven raosta ja tunnelma oli odottava. Näin naapurin tervehtivän minua nurmikolta ja kapellimestarin puikko heilahti. Torvet töräyttivät kutsuvasti rytminsä. Koin kiusausta jäädä, ja unohtaa minne olin menossa, mutta jatkoin matkaa. Vilkaisin Nordean ikkunaan ja minua huvitti, kuinka isolta vaatteeni näyttivätkään.

Pääsisinkö sisään. Siitä oli kauan kun viimeksi kävin siellä. Minulle sanottiin että viimeisen kerran jälkeen pääset ilmaiseksi. Sen jälkeen vasta pitää maksaa. Uskoin muistavani oikein.

Laiton etusormeni tunnistimeen ja odotin vilkkuvan valon muuttumista vihreäksi. Samalla hetkellä kun vihreä valo syttyi joku avasi oven. Nainen melkein törmäsi minuun. ”Voi anteeksi” hän sanoi. Pyörähdin sisälle.

Sitten alkoivat treenit. Ensin Crossing. Tarkoitan sitä vimpainta jota Bill Murray veivaa holtittoman sekavasti erään elokuvan mainospätkässä. Kädet ja jalat liikuvat edestakaisin. Sitä vain 10 minuuttia. Tavallisesti teen 30 min. käveltyäni kilometrin, mutta nyt kello oli jo yli seitsemän ja halusin ajoissa nukkumaan ilman että unensaantini vaikeutuisi liian myöhään tehdyn liikunnan vuoksi.

Seuraavaksi pystysoutu telineessä kolme kertaa kahdeksan toistoa 40 kilolla. Penkkipunnerrus pyramidina: 10 X 50 kg,  8 X 60 kg,  5 X 70 kg,  12 X 50 kg Jalkaprässi 3 X 8 X 140 kg. Jos joku ei tiedä mitä nuo numerot tarkoittavat niin jalkaprässillä tein kolme kertaa kahdeksan toistoa 140 kilolla. Leuanveto kolme kertaa 8 – 6 toistoa. Lisäksi lankutusta ja askelkyykkyä. Treeni kesti noin tunnin.

Panin merkille, että salilla oli kaksi miestä ja yksi nuori nainen, joilla kaikilla oli kuulokkeet korvilla huolimatta siitä, että salin musiikki oli päällä. Minulle sopisi vallan hyvin, että salilla ei kuuluisi musiikkia. Viihdyn paremmin luonnon äänissä kuin jatkuvassa mökässä. Mutta että kaksinkertainen musiikki. Sitä oli vaikea käsittää.

Miehet ähkyivät ja tyttö sipsutteli, laski varovasti painoja edestakaisin, ja kun sanoin hänelle jotain, veti hän kuulokkeet korviltaan ja katsoi minua kysyvästi sileä otsa rypyssä. Sitten hän kehui Samsungia. Hän siveli sitä ja lähetteli tekstiviestejä, vaihtoi kanavaa. Kuunteli. Katsoi itseään alati peilistä silittäen ihoaan.

Minä tein lähtöä, mutta ennen poistumista menin vessaan ja otin selfien. En olisi kehdannut tehdä sitä salilla. Tämän laitan seuraavaan blogiini, ajattelin ylpeänä kunnes lankesin unohtamisen vellovaan suohon vuorokautta myöhemmin Toukolan päihdeleirillä, jonne iPadini jäi.

Lähestyessäni Toijalan S-markettia päätin poiketa sisään, sillä vatsaani jo kurni. Te tiedätte sen tunteen, kun on rättiväsynyt ja tulee kolmen proteiini juoman kanssa kassalle. Ajatus ei oikein kulje, eikä jonotkaan liiku, menet maksupäätteelle ja työnnät bonuskortin sisään ja kassaneiti katsoo kysyvästi olenko edelläni olen rouvan mies ja minä hämmästyneenä: ”En todellakaan. Miksi sitten työnsitte bonuskorttinne sisään?”  ”Anteeksi” minä parahdan. ”Nyt minulta meni bonukset” sanoo rouva. Miten tämä nyt korjataan. Kassaneiti kysyy neuvoa viereiseltä kassalta ja jono kasvaa. Ei sitä voi korjata. Kaikki ostokset pitää syöttää uudelleen.

Onko teillä käteistä kysyn rouvalta, voin maksaa ostokset ja hän tivahtaa: ”Ei kun minä haluan ne bonukset !” Katson parhaimmaksi vaihtaaa kassaa ja vilkuillessani viereiseltä kassalta tilannetta huomaan, että heidän jononsa kulkee rivakasti.

Kun avaan työasuntoni oven ja korkkaan hailean proteiinijuoman retkahdan sohvalle. Kuinka yhteen iltaan voi mahtua näin paljon, en enää edes muista mitä tein aamulla. Ai niin, olin mukana työpaikkaselvityksessä. Siksiköhän olen näin sekaisin.

Mieleeni tulee erään muusikon arvio siitä, millaisia hämäläiset ovat verrattuna pohjalaisiin ja hesalaisiin. Pohjalaiset sanovat olevansa juntteja, mutta eivät ole sitä. Helsinkiläiset kieltävät olevansa juntteja ja kuitenkin ovat  mitä junttimaisimpia maantallaajia. Entäpä hämäläiset? Hämeessä ollaan sitä mitä ollaan, juntteja. Jokohan minä entisenä pohjalaisena ja hesalaisena yllän hämäläiseen junttiuteen?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *