Kansainvälistä peliä voittajan puolella

Sairaslomani mahdollisti sen, että lähes viikon ajan kuulin kodissani enemmän englantia kuin suomea, sillä en  jäänyt yksiööni Toijalaan, vaan parantelin vointiani Vantaan kodissani kansainvälisissä pelinrakennustunnelmissa.

Nyt keittiössäni juttelee kreikkalainen opiskelija ja kanadalainen opettaja amerikanenglanniksi. Se on kuin taustamusiikkia, joka soljuu ylitseni vastapäiseen seinään ja kimpoaa kaiuksi komeroihin, eikä se jätä muistijälkeä saatika rakenna pesää mieleeni.

Päätäni vähän pakottaa ja silmät siristävät, mutta  sormeni soljuvat näppäimistöllä ja keskityn uuteen koukuttavaan harrastukseeni, blogiin. Teen sen eteisessä, jonne pöytä siirrettiin pois kreikkalaisen tieltä. Tässä minulla on riittävästi tilaa.

Vaimoni katsoo TV:tä ja ehkä ajattelee kohta menevänsä nukkumaan. Ennen sitä hän käy sanomassa sen minulle ja minun on vaikea irrottaa katsettani tietokoneen ruudusta vaimoni kauneudesta huolimatta. Saatan keskeyttää ajatuksenjuoksuni, kurnuttaa, mennä keittiöön ja kuiskata ulkomaalaisille, että vaimoni nukkuu, puhukaa hiljempaa ja he hymyilevät minulle, ehkä tirskahtelevat, kunnes nostan etusormen huulilleni ja sihisen. Näin otaksun, mutta kohtapa se nähdään !

Rakkaani meni nukkumaan ja nyt heidän keskustelunsa voimakkuus kasvaa niin että keskeytän kirjoittamisen.

Vaistoan, että vanhempi kanadalainen on kuin sielunhoitaja joka kuuntelee nuoren tytön elämän tarinaa, ongelmia joita hän on kohdannut. Sen huomaa siitä kuinka hän säännöllisten taukojen jälkeen hymisee osaanottavasti, ja vaikken näe niin voin kuvitella kuinka hän lähes samanaikaisesti nyökkää ja katselee avoimin, kiinnostuvin silmin.

Kieltäydyn edelleenkin kuuntelemasta yksityiskohtia, silloinhan olisin salakuuntelija, joka kirjoittaa heidän intimiteeteistään. En edelleenkään tiedosta mistä he puhuvat, mutta  kyse on kaiketi eräänlaisesta hoitavasta keskustelusta, joita tarvitaan raskaan päivän jälkeen kun ollaan uudessa kulttuurissa ja tavataan matkakumppani. Halutaan löytää ne pelimerkit joilla tässä kulttuurissa selvitään. Jaetaan kokemuksia ja koetetaan löytää pelitapa joka tuottaa parhaan lopputuloksen. Vaikka kanadalainen on kolmekymmentä vuotta vanhempi, heitä yhdistää  aikaisempi asuminen Atlannin takaisella mantereella ja nyt heidän tiensä jostain kumman syystä kohtasivat minun keittiössäni.

Välillä puheen voimakkuus kasvaa ja nuori kreikkalainen purskahtaa hervottomaan naurun remakkaan, jota kanadalaisen myötätuntoinen hyrinä säestää.  He tietävät, että olen pappi ja ehkä he olettavat, että nyt saa puhua mitä vain, vaikeasta isäsuhteesta ja kaikesta mistä ammattiauttajalle puhutaan sermin takaa.

Pitkän kreikkalaisen vuodatuksen jälkeen on vuorossa kanadalaisen palaute. Aistin, että hän lähestyy kipeää aihetta suuresta draamasta käsin viitaten Estoniaan. Klassisen koulukunnan terapeutit, jotka omasta mielestään ovat kaikkia muita terpapeutteja parempia ovat tietävinään, että näin ei pidä tehdä.

Kanadalainen nainen ei ole kuitenkaan terapeutti vaan opettaja. Hän kuunteli tänään pari lauluani uudelta tulevalta levyltäni, ja halusi saada ehdottomasti kotisivuni osoitteen, sekä niiden laulujen nimet joista piti. Kirjoitin ne pöydällä olevan paperin laitaan ja hän kirjoitti ne kännykkäänsä. Sitten hän otti valokuvia minun levyni kansista. Hieman kummastelin. Miksi otit niistä kuvia? Ehkä hän ei tajunnut, että niitä voi ostaa vain minulta.

Kello on kohta kymmenen. On se aika, jolloin jo edesmennyt isäni aina istui iltaisin telvisionsa ääreen ja kuunteli kymppiuutiset ja urheilun ennen nukkumaanmenoaan. Asuin silloin vielä vanhempieni luona. Nyt asun tietysti vaimoni ja minun yhteisesti omistamassa asunnossa, jossa olen kohta kuin isäntä, sillä keittiöstä kimpoaa äänekäs naurun remakka korviini.

Nousen ylös ja kävelen neiti kreikkalaisen ja rouva kanadalaisen luo. He istuvat keittiön pöydän kulman ympärillä lähellä toisiaan kyynärvarsiinsa nojaten. Menen heidän eteensä ja kerron kuinka iloitsen heidän ylitsepursuavasta kommunikoinnistaan ja siitä että ovat löytäneet toisensa ja asettelevat voittajan pelimerkkejä kohdalleen. Sitten sanon, että vaimoni on jo nukkumassa ja minä kirjoitan tuon seinän takana blogia. Lopuksi kuiskaan heille mutta en sihise, ja he hymyilevät iloisesti, madaltavat ääntään mutta eivät suinkaan tirskahtele niin kuin japanilaiset.

Kun palaan takaisin blogini ääreen huoneisto hiljenee. He vaihtavat muutaman hymisevän murahduksen ja hyväntuulisen hymyn. Sitten kuulen kun vessan ovi avataan, tehdään iltatoimet ja sanotaan ”Good night, sleep tight, don’t let the bed bugs bite” ja minulle tulee tunne kuin olisin riparilla. Kansainvälisellä aikuisten riparilla, jossa pelikenttä on vielä avoin ja katsotaan kuka on libero, kenet valitaan kapteeniksi. Kuka päättää mitä strategiaa käytetään. Miten yhteistyö sujuu ?

Sitä tarvitsen enemmän kuin koskaan aikaisemmin tulevina päivinä uuden levyni ilmestymisen vuoksi ja siksi että toimin virassa. Etten vain jäisi kentän laidalle seisomaan ja katsomaan kuinka muut pelaavat. Bryggaren Artsi sanoi minulle viime Ruotsi-Suomi maaottelun jälkeen, kun lounastimme seiväsmiesten kanssa Sokoshotellilla Tampereella: ”Tero, sun pitää pelata!” Jäin miettimään asiaa. Siitäkö johtuu että musiikkini on edelleen marginaalissa, vaikka se kuuluu kaikille. Enkö ole osannut pelata riittävän taitavasti. Toivottavasti pelitaidot kehittyvät iän myötä. Ne pelitaidot joilla ratkaistaan seisooko voittajan puolella.

Ennen kuin nukahdan katselen ruudulta Sauli Niinistön ja Trumpin kohtaamisen valkoisessa talossa. Voi mitä sammakoita ! Näitä pelimerkkejä en olisi halunnut kuulla.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *