Digtalisoituminen ja isot levy-yhtiöt

Julkaisin kaksi viikkoa sitten 17 vuoden tauon jälkeen omaa musiikkia. Tosin toiset artistit ovat ehtineet tässä välillä julkaista minun musiikiani, mutta omasta sooloalbumistani on vierähtänyt jo niin kauan. Yllätyin siitä miten digitalisaatio on muuttanut musiikkibisnestä ja eilen havaitsin että esimerkiksi kaikki radioasemat eivät ole siinä vielä mukana.

Tein mielestäni erinomaisen levyn. Se on jo miksausta vaille valmiina mutta julkaisen sen vasta ensi huhtikuussa. Sitä ennen päästän markkinoille kolme singleä musiikkivideoineen. Kaksi viikkoa sitten jaoin hyvinkin laajasti ensimmäisestä sinkusta tiedotteen lehdistölle ja laitoin kattavasti radioille linkin sekä  ”Meet minne meet” sinkkuun että sen musiikkivideoon.

Säv. Tero Kuparinen
San. Jori Nummelin
Tuottaja Mikko Kierikki
Saatavissa kaikissa suurimmissa digitaalisen musiikin jakelupisteissä ja kuultavissa myös radiossa mikäli toivotte 🙂

Voit uskoa, että ensinnäkin oli aika vaikea valita 11 laulun joukosta kolme sellaista, joista teen singlen. Levylle tulee monta hyvää biisiä, jotka tosin ovat tietyllä tavalla myös erilaisia. Lopulta päädyin valitsemaan sellaiset biisit jotka mielestäni voisivat soida Suomen radioissa. Koska levy käsittelee parisuhdetta ja avioliittoa etenen niin, että ensimmäinen sinkku käsittelee eroa ja siitä syntynyttä kaipausta, toinen viettelystä ja hyviä tekoja ja kolmas korostaa meidän ainutlaatuisuuden, sitoutumisen ja periksi antamattomuuden merkitystä, siinä mennään jo naimisiin.

Kun tekee pienenä toiminimenä musiikkia saa tuntea isojen levy-yhtioiden ylivallan, joka muistuttaa jo monopolia. Suomessa on enää kolme isoa monikansallista levy-yhtiötä, jotka hallitsevat hyvin autoritaarisella tavalla sitä, kuinka paljon heidän levyjään esimerkiksi radioissa soitetaan. En ole kuitenkaan menettänyt toivoa siitä että minunkin biisini soivat, niin ne soivat 17 vuotta sitten ja niin ne tulevat soimaan tänäkin päivänä, niin uskon. Pääasia on että ne pärjäävät täysin vertailussa monikansallisten yhtiöiden tuotteille.

Vielä en ole kuullut että ” Meet minne meet ” sinkkuni soisi radiossa. Niinpä otin eilen käteeni puhelimen ja soitin  muutamaan radioon. En saanut heistä kuin yhden kiinni ja kun kysyin oliko sähköpostilinkkini tullut perille ja oliko se jo kuunneltu. Sain yllättävän vastauksen. ” Meillä ei ole vielä siirrytty digiaikaan joten emme ole voineet soittaa sinkkuasi. Voisitteko lähettää fyysisen levyn, niin kyllä me soitetaan”

Olen oppipoika. Suoritan parhaillaan musiikin digitalisoitumisen peruskurssia ja olen jäädä luokalleni, sillä niin kovin moni asia on muuttunut 17 vuoden aikana. Oman työni ohella ei jää aikaa kontaktilistojen päivitämiseen, saatika siihen massiiviseen promotioon, minkä avulla isot levy-yhtiöt saavat biisinsä markkinoille. Niinpä täytyy tyytyä heitä pienempää volymiin, mutta se tuottaa hyvänolontunteen siitä, että sai antaa jotakin maailmalle.

Miten ihmeet syntyvät?

Tapasin rouvan joka tuli hädissään luokseni. Hän kertoi pienestä lapsesta joka oli viety keskussairaalaan kovassa kuumeessa. Voisitteko rukoilla hänen puolestaan seuraavassa messussa. Hänen vanhempansa eivät tiedä mikä hänellä on ja he ovat hyvin huolissaan. Muistaisitteko rukoilla, että lapsi paranisi?

Tälläisiä pyyntöjä tulee meille papeille joskus viikoittain ja jumalanpalveluksen esirukoksessa niiden puolesta rukoillaan. Nyt tein poikkeuksen. Kysyin rouvalta, että voidaanko rukoilla lapsen puolesta heti. Hän nyökkäsi hyväksyvästi ja niin me rukoilimme.

Kiitimme Jumalaa siitä, että Hänelle kaikki on mahdollista.  Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Pyysimme Isältä Jeesuksen nimessä että paranna lapsi. Kosketa häntä. Lyhyen rukouksen jälkeen näin rouvan kasvoilla helpottuneen iloisen hymyn ja hän lähti matkoihinsa kiitollisena.

Kohtasin rouvan seuraavana päivänä. Nähtyään minut hän tuli luokseni. Tarttui kaksin käsin käsiini. Katsoi suoraan silmiini ja sanoi: Tiedätkö Tero? Se lapsi parani. Hänellä ei ole enää kuumetta!

Viimeksi kirjoitin, että laulujen syntyminen on mysteeri. Samoin on ihmeiden laita. Ne ovat olemassa ja odottavat poimijaansa. Luoja, todellisuuksien todellisuus, kaiken alku ja ylläpitäjä tekee paljon hyvää.

 

 

 

 

Miten laulut syntyvät ?

Otsikon kysymykseen ”Miten laulut syntyvät” ei ole perimmäistä vastausta. Voin tietysti kertoa lauluntekoprosessista. Siitä kuinka teen lauluja. Ne syntyvät kohtaamisista ja tarinoista, jotka saattavat olla traagisia tai joissa on unelman kipinä. Eletty elämä on laulun raaka-aine, mutta jos haluaa tietää miten laulut perimmältään syntyvät niin on mysteerin edessä, jota ei voi selittää.

Koen että laulut ovat jo olemassa, ei niitä synnytetä. Ne ovat kuin marjat metsässä, siellä jossakin odottamassa poimijaansa. Pitää vain mennä metsään ja poimia ne. Tässä työssä voisi olla joskus ahkerampi kuin laiska isäntä. Senpä tähden joudun tilanteisiin jolloin otan marjakopan ja teen töitä. Näin kävi viimeksi viikko sitten, kun esikoiseni Kaktu vietti 30 vuotissyntymäpäiväjuhliaan.

Olin alustavasti luvannut tehdä hänelle synttärilaulun. Teinkin sen yhtenä iltana, mutta ennen juhlia huomasin laulun vielä olevan kesken. Otin kuitenkin kitaran juhliin kaiken varalta. Kun siellä sitten kaikkien tyrmistykseksi ilmoitin että laulan sen joskus myöhemmin kun se on valmis, alkoivat vieraat painostaa sanoen ”Ei kun laulat sen nyt, ei se mitään vaikka se on kesken.”

Lauluntekijän ja taiteilijan ei pidä esittää mitään keskeneräistä, aina täytyy pyrkiä täydellisyyteen 🙂 Mietin mitä teen tässä tukalassa tilanteessa. Luulin että Kaktu ei olisi edes odottanut minun laulavan, mutta nyt huomasin, että hän todellakin toivoi sitä.

Harmittelin että minulla ei ollut laulun sanoja mukana. Sitten muistin että olin kirjoittanut sitä alunperin IPadilleni. Löysin sieltä ensimmäisen alustavan version ja muokkasin sitä ruokailun aikana. Kaikkea aikaisemmin kirjoittamaani en kyennyt muistamaan, mutta niin siitä tulikin hyvä ja juhlien kohokohta. Tiedättehän, että juhlassa on aina se kännykällä kuvaaja. Esitys videoitiin  ja seuraavana päivänä se oli jo FB:ssä kavereiden kuunneltavana. Laulun voi kuunnella tästä linkistä. Se on synttärikuvien jälkeen sivun alalaidassa.

Kaktu oli laittanut yhden toiveen syntymäpäivälaululleen. Sen tulisi olla hauska. Hän nauroi koko laulun ajan 🙂 Hän on itse naurattaja keijun, ja merirosvon hahmossa. Tälläistä kyytiä hän sai pienenä.

Syntymäpäiväjuhien jälkeen ajattelin: Kuinka onneton olisinkaan jos en voisi tehdä lauluja Ne ovat niin oleellinen osa elämääni ja hyvinvointiani. Olen tästä lahjasta niin kiitollinen.

Eilen julkaisin pitkästä aikaa uutta musiikkiani. Singlen tulevalta parisuhdelevyltäni. Laitoin sen vuorokausi sitten nettiin ja nyt se on tavoittanut 11 320 henkilöä. Voit kuunnella sen tästä linkistä. Meet minne meet. Kävimäärä on yllättänyt ja tehnyt nöyrän kiitolliseksi teitä kohtaan. Kiitos !

Levyn musavideoiden tekemistä ja seiväshyppyä

Elokuun alussa aloitin painonhallinnan ja otin tavoitteeksi ensi kevään yleisurheilun EM -hallikilpailuihin mennessä pudottaa painoa 8-9 kiloa. Se tarkoittaa noin kilon pudotusta kuukaudessa. Elokuussa painoni oli  81,1 kiloa ja oheisesta kuvasta näet mikä oli tilanne tänä aaamuna kaksi ja puoli  kuukautta myöhemmin. Nyt painan 76,8 kg. eli paino on pudonnut 3,3, kiloa. Olen siis hieman edellä aikataulusta, mutta hyvä niin. Painoin jo pari viikkoa sitten saman verran ja nyt paino on vaihdellut 77- 78 kg. välillä.

Koskaan aikaisemmn en ole hypännyt seivästä niin paljon kuin tänä vuonna. Käyn keskimäärin kaksi kertaa viikkossa hyppäämässä ja treenit kestävät noin kaksi tuntia. Minulla on hyppykavereina Antti Kalliomäki, Juha Kokko ja Reima Oinaanoja. Kaikki minua vanhempia ja kokeneempia kehäkettuja,  joten saan hyvää valmennusta senioreilta. Vielä en ole päättänyt osallistumisesta EM-kisoihin, mutta eilinen hyppyharjoitus lupasi ainakin hyvää, sillä sain pitkästä aikaa hyppyjä täydellä vauhdilla, joka on minulla 14 askelta. Hyppykunto on vielä kuitenkin matala, jonkin verran yli kolme metriä. Marraskuun viimeisellä viikolla olisi tarkoitus testata kisoissa tuloskunto 🙂

Tämä syksy on ollut kiireinen sillä minulta ilmestyy ensi vuonna sooloalbumi pitkästä aikaa. Olen säveltänyt levyn biisit ja tehnyt sanoitukset 9 biisin osalta. Levyllä tulee olemaan 11 kappaletta ja sen nimi on Agape. Tuottajana on  lahjakas Mikko Kierikki. Lomaviikko menikin musavideoiden tekemisessä. Ensimmäinen sinkku nimeltä ”Olet parasta” ilmestyy parin viikon päästä. Teimme sen sateisessa Porvoossa viime tiistaina. Teen yhteensä kolme sinkkua ja niistä musavideot. Oheinen kuva on toisen sinkun kuvauksista ” Meet minne meet”. Kuvaajana on Ville Huuri ja näyttelijänä Kaarina Olin.

Lopuksi vielä pikku vinkki aamupalasta ja terveellisestä ruokavaliosta. Ravinnossa on kaksi käärmettä, ns. ässää, jotka vievät sinut ennekaikaiseen hautaan, mikäli et tunnista niitä. Ne ovat sokeri ja suola. Käyttämällä kohtuullisesti niitä pysyt terveenä. Niin yksinkertaista se on. Itse en lisää suolaa mihinkään ruokaan, koska sitä on muutenkin kaikissa ruoka-aineissa. Jos teen ruokaa maustan sen yrteillä. Pelkästään sokerin kulutuksen hillitsemisellä paino putoaa helpolla tavalla.

Oheisessa kuvassa näet tämän aamuisen annokseni.

Paistoin kaksi kananmunaa, johon ripottelin sipulijauhetta ja kaakaonibsejä. Paahdoin pannulla vaimoni valmistaman puolukkamantelileivän, joiden tummat reunat näkyvät kuvassa munakkaiden alta. Lautasen reunalla on tuorekurkkua, puolikas avokado ja venäläistä hapankaalia, juomana maitokahvi ilman sokeria. Tällä annoksella pärjää jo aika pitkään, ainakin siitä tuli kylläinen olo.

Oikein terveellistä lokakuuta hyvät lukijat ja kun seuraavan kerran teille kirjoitan saattaapi uusi sinkku jo soida radioissa tai sitten ei, mutta ainakin se soi ihmisten tietokoneissa.

Kun minä lakkaa olemasta

Edellisestä blogistani on peräti kuukausi aikaa. Kun aloin viime elokuussa kirjoittaa blogiani ajattelin että teen sen viikoittain. Nyt kuitenkin huomaan, että se ei aina ole mahdollista. Kirjoittamattomuus ei johdu ideoiden  ja ajatusten puutteesta vaan  yksinkertaisesti siitä että aina ei ehdi. On asioita jotka menevät tärkeysjärjestyksessä blogini edelle ja niitä syyskuuni oli täynnä.

Vähän minua häiritsi se että heti petin teidät lukijani ja harkitsin pitäisikö alkaa vloggaajaksi bloggamisen sijasta. Olisiko se nopeampi ja kiinnostavampi tapa toimia. Ainakin se on nykyaikaisempi. Hetken harkittuani luovuin ajatuksesta. En kuitenkaan haudannut sitä kokonaan niin ettenkö joskus voisi vlogatakin, mutta ajatuksena se on minulle vastenmielinen monestakin syystä ja siitä syntyi uusin blogini aihe: Itseriittoisuus.

Jos olen rehellinen en pidä ajasta jota elämme. Sitä leimaa poikkeuksellisen voimakas hybris, ihmisen usko omaan erinomaisuuteensa ja kaikkivoipaisuuteensa. Jos tässä yhteydessä pitäisi lainata jotakin uskonnollista vaikuttajaa niin lainaisin Buddhaa joka oli sitä mieltä että ongelmat katoavat kun minä lakkaa olemasta. Minusta se on hyvin sanottu ja pitää täysin paikkansa. Jeesus sanoi saman asian sanoin: Joka kadottaa elämänsä minun tähteni hän löytää sen.

Meidän aikaamme riivaa individualismi ja loputon ahneus, oman navan ympärillä pyöriminen. Se ilmenee esimerkiksi TV -tuotannossa. Melkein kaikki kanavat ovat täynnä tositelevisiosarjoja tai kilpailuja joihin osallistuvat saavat markkinoida itseään. Vloggaaminen on hieno keksintö, mutta mitä sillä välitetään. Ihminen kertoo omasta elämästään välittämättä kovinkaan paljon yksityisyydestään, jota muut seuraavat. Mitä raflaavampia ja myydyimpiä juttuja osaat itsestäsi kertoa sitä enemmän saat katsojia ja voit ehkä rikastua. Eikä tällä alalla voi välttyä tirkistelyltä ja stalkkaukselta.

Julkisuus on kuin huumetta. Kun saa paljon tykkäyksiä ja katsomäärä lisääntyy on koukussa. Huumetta haluaa lisää ja oravanpyörä on valmis.

Minua oksettaa miten media kirjoittaa ja otsikoi asioista joilla myydään esimerkiksi levyjä ja kirjoja. Toissapäivänä luin otsikon iltapäivälehden sivuilta: Sedu Koskinen paljastaa, minulla on ollut satoja naisia. Sedusta on ilmestynyt kirja ja se pitää saada kaupaksi hinnalla millä hyvänsä. Älkää vaan ostako sitä kirjaa. Mikään ei voisi kiinnostaa vähempää.

Milloinkahan tulee se aika jolloin joku nainen myy elämänkertaansa samalla otsikolla: Minulla on ollut satoja miehiä, ilman että hänet leimataan huoraksi. Sedu saa casanovan maineen ja ja sitä pidetään lähes hyveenä. Macho, naisten mies, niin sitä pitää, säestää yhteiskuntamme laulukuoro, kun se joitakin vuosia sitten olisi päivitellyt: Kylläpä siinä on rikkinäinen mies, varmaan hyvin onneton kun ei ole kyennyt sitoutumaan keneenkään, häpeäisi tuollaista, kuinka kehtaakin, varsinainen häntäheikki, irstailija. Ja edelleen on myös niitä jotka ajattelevat näin.

Sedu on ollut niin itseriittoinen tai sanoisinko siittoinen että mikään ei ole riittänyt. Tälläistä ihmistä Raamattu vertaa eläimeen jota talutetaan teuraspaikalle. Hän on täysin talutettavissa ja hän on kuin eläin, joka kulkee sinne minne pippeli osoittaa, omien vaistojensa mukaan ilman järkeä, kunnes kohtaa surullisen kohtalonsa.

Ihminen ei ole eläin, vaikka hän usein toimii eläimen lailla. On yhä ihmisiä jotka haluavat elää ihmisiksi ja olla sitä miksi heidät alunperin luotiin, Jumalan kuvia, ei yhtään vähempää.

Jos tämän saavuttaa ei tarvitse kirjoittaa pöyhkeilevää omaelämänkertaa, koska Jumalan kuvana oleminen edellyttää omasta elämästä luopumista. Kun tuntee itsessään olevan Jumalan kuvan ainakin osittain, ei ole enää tärkeätä kertoa mitä minä olen, vaan tärkeimmäksi tulee nähdä mitä oleminen on, mitä Hän on joka on saanut kaiken aikaan ja pitää koko universumia yllä. Mikään ei ole sitä arvokkaampaa.

Flunssa vaivaa eikä kilot paina

Tasan kuukausi sitten aloitin painonhallinnan. Silloin vaaka näytti 81,1 kg. Tänään lukemat olivat 77,5 kg. https://urly.fi/Om3

Ensimmäisen kahden viikon aikana paino tippui 1,6 kg ja seuraaavan kahden viikon aikana 1 kg. Yhteensä kuukaudessa painonpudotus 2,6 kg. Tämä on puolet enemmän kuin mikä oli tavoitteeni. On otettava huomioon, että alussa paino laskee nopeammin ja myöhemmin aleneminen on hitaampaa. Toinen näin nopeaan pudotukseen vaikuttava tekijä oli sairastuminen. Kirjoitan tätä viimeisenä sairaslomapäivänäni. Viikon olen sisällä parannellut flunssaani.

Valokuva Reija Kuparinen

Onko sinulla kokemuksia flunssan aikana lihomisesta? Jos on niin se on voinut johtua lohdutuskarkeista. Jos yllyt  syömään pelkästään suklaata ja juomaan limonadia normaalin ruuan lisäksi vain sen tähden että joskus pienenäkin sait tehdä niin, on lopputulos taattu. Kun tähän yhdistetään lähes täydellinen liikkumattomuus ei hyvä seuraa.

Nyt ruokavaliooni ei ole kuulunut karkkeja. Sokerin olen saanut lähinnä omenasta joita on mennyt ajoittain yksi päivässä. Sen lisäksi olen syönyt aika paljon raakaa lanttua ja porkkanaa, kanamunia ja iltapäivällä vain  yhden kotona valmistetun  pihvin.

Nyt ollaan aikataulussa sillä maaliskuun lopussa vaa’an pitäisi näyttää 72-73 Kg. Silloin on Madridissa yleisurheilun EM -kisat. En ole vielä varma osallistunko niihin. Se riippuu niin paljon minusta riippumattomista tekijöistä kuten työstä ja siitäkin, että minulta ilmestyy levy. EM -kisat ovat vain eräänlainen rajapyykki, johon mennessä aion olla hyvässä kunnossa ja  säilyttää sen myös kesän yli, jolloin voi tehdään hyviä tuloksia seiväshypyssä.

Minun ensisijainen tavoite seiväshyppääjänä ei niinkään ole saavuttaa arvokisamitaleja vaikka minulla on siihen kaikki edellytykset. Päätavoite on  pysyä niin hyvässä kunnossa, että pystyn ylipäätään hyppäämään taipuvalla seipäällä. Tiedän että jos elän vanhaksi jossain vaiheessa tulee se taitekohta, että seipäät on pantava lopullisesti pussiin. Minua kiinnostaa nähdä kuinka kauan pystyn harrastamaan näin vaativaa lajia. Harrastustukseni on kuin tappelua vanhuutta vastaan.

Tero Kuparinen Jouko Mäki-Lohiluoman 50 v. synttäreillä Tampereelta v. 2010. Valokuva anselmus.net

Kaverit joiden kanssa hyppään pari kertaa viikossa ovat seitenkymmppisiä. Seiväs edelleen taipuu ja kolme metriä ylittyy huikeasti, mutta onhan kyseessä kuitenkin olympiakisojen hopeamitalisti ja päällikkö. Kovan luokan karjuja!

Kansainvälistä peliä voittajan puolella

Sairaslomani mahdollisti sen, että lähes viikon ajan kuulin kodissani enemmän englantia kuin suomea, sillä en  jäänyt yksiööni Toijalaan, vaan parantelin vointiani Vantaan kodissani kansainvälisissä pelinrakennustunnelmissa.

Nyt keittiössäni juttelee kreikkalainen opiskelija ja kanadalainen opettaja amerikanenglanniksi. Se on kuin taustamusiikkia, joka soljuu ylitseni vastapäiseen seinään ja kimpoaa kaiuksi komeroihin, eikä se jätä muistijälkeä saatika rakenna pesää mieleeni.

Päätäni vähän pakottaa ja silmät siristävät, mutta  sormeni soljuvat näppäimistöllä ja keskityn uuteen koukuttavaan harrastukseeni, blogiin. Teen sen eteisessä, jonne pöytä siirrettiin pois kreikkalaisen tieltä. Tässä minulla on riittävästi tilaa.

Vaimoni katsoo TV:tä ja ehkä ajattelee kohta menevänsä nukkumaan. Ennen sitä hän käy sanomassa sen minulle ja minun on vaikea irrottaa katsettani tietokoneen ruudusta vaimoni kauneudesta huolimatta. Saatan keskeyttää ajatuksenjuoksuni, kurnuttaa, mennä keittiöön ja kuiskata ulkomaalaisille, että vaimoni nukkuu, puhukaa hiljempaa ja he hymyilevät minulle, ehkä tirskahtelevat, kunnes nostan etusormen huulilleni ja sihisen. Näin otaksun, mutta kohtapa se nähdään !

Rakkaani meni nukkumaan ja nyt heidän keskustelunsa voimakkuus kasvaa niin että keskeytän kirjoittamisen.

Vaistoan, että vanhempi kanadalainen on kuin sielunhoitaja joka kuuntelee nuoren tytön elämän tarinaa, ongelmia joita hän on kohdannut. Sen huomaa siitä kuinka hän säännöllisten taukojen jälkeen hymisee osaanottavasti, ja vaikken näe niin voin kuvitella kuinka hän lähes samanaikaisesti nyökkää ja katselee avoimin, kiinnostuvin silmin.

Kieltäydyn edelleenkin kuuntelemasta yksityiskohtia, silloinhan olisin salakuuntelija, joka kirjoittaa heidän intimiteeteistään. En edelleenkään tiedosta mistä he puhuvat, mutta  kyse on kaiketi eräänlaisesta hoitavasta keskustelusta, joita tarvitaan raskaan päivän jälkeen kun ollaan uudessa kulttuurissa ja tavataan matkakumppani. Halutaan löytää ne pelimerkit joilla tässä kulttuurissa selvitään. Jaetaan kokemuksia ja koetetaan löytää pelitapa joka tuottaa parhaan lopputuloksen. Vaikka kanadalainen on kolmekymmentä vuotta vanhempi, heitä yhdistää  aikaisempi asuminen Atlannin takaisella mantereella ja nyt heidän tiensä jostain kumman syystä kohtasivat minun keittiössäni.

Välillä puheen voimakkuus kasvaa ja nuori kreikkalainen purskahtaa hervottomaan naurun remakkaan, jota kanadalaisen myötätuntoinen hyrinä säestää.  He tietävät, että olen pappi ja ehkä he olettavat, että nyt saa puhua mitä vain, vaikeasta isäsuhteesta ja kaikesta mistä ammattiauttajalle puhutaan sermin takaa.

Pitkän kreikkalaisen vuodatuksen jälkeen on vuorossa kanadalaisen palaute. Aistin, että hän lähestyy kipeää aihetta suuresta draamasta käsin viitaten Estoniaan. Klassisen koulukunnan terapeutit, jotka omasta mielestään ovat kaikkia muita terpapeutteja parempia ovat tietävinään, että näin ei pidä tehdä.

Kanadalainen nainen ei ole kuitenkaan terapeutti vaan opettaja. Hän kuunteli tänään pari lauluani uudelta tulevalta levyltäni, ja halusi saada ehdottomasti kotisivuni osoitteen, sekä niiden laulujen nimet joista piti. Kirjoitin ne pöydällä olevan paperin laitaan ja hän kirjoitti ne kännykkäänsä. Sitten hän otti valokuvia minun levyni kansista. Hieman kummastelin. Miksi otit niistä kuvia? Ehkä hän ei tajunnut, että niitä voi ostaa vain minulta.

Kello on kohta kymmenen. On se aika, jolloin jo edesmennyt isäni aina istui iltaisin telvisionsa ääreen ja kuunteli kymppiuutiset ja urheilun ennen nukkumaanmenoaan. Asuin silloin vielä vanhempieni luona. Nyt asun tietysti vaimoni ja minun yhteisesti omistamassa asunnossa, jossa olen kohta kuin isäntä, sillä keittiöstä kimpoaa äänekäs naurun remakka korviini.

Nousen ylös ja kävelen neiti kreikkalaisen ja rouva kanadalaisen luo. He istuvat keittiön pöydän kulman ympärillä lähellä toisiaan kyynärvarsiinsa nojaten. Menen heidän eteensä ja kerron kuinka iloitsen heidän ylitsepursuavasta kommunikoinnistaan ja siitä että ovat löytäneet toisensa ja asettelevat voittajan pelimerkkejä kohdalleen. Sitten sanon, että vaimoni on jo nukkumassa ja minä kirjoitan tuon seinän takana blogia. Lopuksi kuiskaan heille mutta en sihise, ja he hymyilevät iloisesti, madaltavat ääntään mutta eivät suinkaan tirskahtele niin kuin japanilaiset.

Kun palaan takaisin blogini ääreen huoneisto hiljenee. He vaihtavat muutaman hymisevän murahduksen ja hyväntuulisen hymyn. Sitten kuulen kun vessan ovi avataan, tehdään iltatoimet ja sanotaan ”Good night, sleep tight, don’t let the bed bugs bite” ja minulle tulee tunne kuin olisin riparilla. Kansainvälisellä aikuisten riparilla, jossa pelikenttä on vielä avoin ja katsotaan kuka on libero, kenet valitaan kapteeniksi. Kuka päättää mitä strategiaa käytetään. Miten yhteistyö sujuu ?

Sitä tarvitsen enemmän kuin koskaan aikaisemmin tulevina päivinä uuden levyni ilmestymisen vuoksi ja siksi että toimin virassa. Etten vain jäisi kentän laidalle seisomaan ja katsomaan kuinka muut pelaavat. Bryggaren Artsi sanoi minulle viime Ruotsi-Suomi maaottelun jälkeen, kun lounastimme seiväsmiesten kanssa Sokoshotellilla Tampereella: ”Tero, sun pitää pelata!” Jäin miettimään asiaa. Siitäkö johtuu että musiikkini on edelleen marginaalissa, vaikka se kuuluu kaikille. Enkö ole osannut pelata riittävän taitavasti. Toivottavasti pelitaidot kehittyvät iän myötä. Ne pelitaidot joilla ratkaistaan seisooko voittajan puolella.

Ennen kuin nukahdan katselen ruudulta Sauli Niinistön ja Trumpin kohtaamisen valkoisessa talossa. Voi mitä sammakoita ! Näitä pelimerkkejä en olisi halunnut kuulla.

 

 

 

 

Olen junttiutumassa hämäläiseksi

Maanantaina mittani tuli täyteen. Lähes repesin ja olin tulla hulluksi. Kohtaus sattui illalla, eikä se mitenkään liittynyt siihen mitä olin päivällä tehnyt, kun vietin historian ensimmäisen papin pöydän Viialan leipomon konditoriassa tarjoamalla kahvia ja juttuseuraa asiakkaille. Nyt olin yksin yksiössäni ja tiesin että pinnani kiristyisi ainoastaan yhden asian vuoksi. En liiku.

Pakkasin reppuni ja juoksin alas. Kun ohitin Toijalan toisen raha-automaatin huomasi ihmisten kertyneen torvisoittokunnan ympärille.  Pysähdyin uteliaisuudesta. Aurinko pilkisti lämpimästi pilven raosta ja tunnelma oli odottava. Näin naapurin tervehtivän minua nurmikolta ja kapellimestarin puikko heilahti. Torvet töräyttivät kutsuvasti rytminsä. Koin kiusausta jäädä, ja unohtaa minne olin menossa, mutta jatkoin matkaa. Vilkaisin Nordean ikkunaan ja minua huvitti, kuinka isolta vaatteeni näyttivätkään.

Pääsisinkö sisään. Siitä oli kauan kun viimeksi kävin siellä. Minulle sanottiin että viimeisen kerran jälkeen pääset ilmaiseksi. Sen jälkeen vasta pitää maksaa. Uskoin muistavani oikein.

Laiton etusormeni tunnistimeen ja odotin vilkkuvan valon muuttumista vihreäksi. Samalla hetkellä kun vihreä valo syttyi joku avasi oven. Nainen melkein törmäsi minuun. ”Voi anteeksi” hän sanoi. Pyörähdin sisälle.

Sitten alkoivat treenit. Ensin Crossing. Tarkoitan sitä vimpainta jota Bill Murray veivaa holtittoman sekavasti erään elokuvan mainospätkässä. Kädet ja jalat liikuvat edestakaisin. Sitä vain 10 minuuttia. Tavallisesti teen 30 min. käveltyäni kilometrin, mutta nyt kello oli jo yli seitsemän ja halusin ajoissa nukkumaan ilman että unensaantini vaikeutuisi liian myöhään tehdyn liikunnan vuoksi.

Seuraavaksi pystysoutu telineessä kolme kertaa kahdeksan toistoa 40 kilolla. Penkkipunnerrus pyramidina: 10 X 50 kg,  8 X 60 kg,  5 X 70 kg,  12 X 50 kg Jalkaprässi 3 X 8 X 140 kg. Jos joku ei tiedä mitä nuo numerot tarkoittavat niin jalkaprässillä tein kolme kertaa kahdeksan toistoa 140 kilolla. Leuanveto kolme kertaa 8 – 6 toistoa. Lisäksi lankutusta ja askelkyykkyä. Treeni kesti noin tunnin.

Panin merkille, että salilla oli kaksi miestä ja yksi nuori nainen, joilla kaikilla oli kuulokkeet korvilla huolimatta siitä, että salin musiikki oli päällä. Minulle sopisi vallan hyvin, että salilla ei kuuluisi musiikkia. Viihdyn paremmin luonnon äänissä kuin jatkuvassa mökässä. Mutta että kaksinkertainen musiikki. Sitä oli vaikea käsittää.

Miehet ähkyivät ja tyttö sipsutteli, laski varovasti painoja edestakaisin, ja kun sanoin hänelle jotain, veti hän kuulokkeet korviltaan ja katsoi minua kysyvästi sileä otsa rypyssä. Sitten hän kehui Samsungia. Hän siveli sitä ja lähetteli tekstiviestejä, vaihtoi kanavaa. Kuunteli. Katsoi itseään alati peilistä silittäen ihoaan.

Minä tein lähtöä, mutta ennen poistumista menin vessaan ja otin selfien. En olisi kehdannut tehdä sitä salilla. Tämän laitan seuraavaan blogiini, ajattelin ylpeänä kunnes lankesin unohtamisen vellovaan suohon vuorokautta myöhemmin Toukolan päihdeleirillä, jonne iPadini jäi.

Lähestyessäni Toijalan S-markettia päätin poiketa sisään, sillä vatsaani jo kurni. Te tiedätte sen tunteen, kun on rättiväsynyt ja tulee kolmen proteiini juoman kanssa kassalle. Ajatus ei oikein kulje, eikä jonotkaan liiku, menet maksupäätteelle ja työnnät bonuskortin sisään ja kassaneiti katsoo kysyvästi olenko edelläni olen rouvan mies ja minä hämmästyneenä: ”En todellakaan. Miksi sitten työnsitte bonuskorttinne sisään?”  ”Anteeksi” minä parahdan. ”Nyt minulta meni bonukset” sanoo rouva. Miten tämä nyt korjataan. Kassaneiti kysyy neuvoa viereiseltä kassalta ja jono kasvaa. Ei sitä voi korjata. Kaikki ostokset pitää syöttää uudelleen.

Onko teillä käteistä kysyn rouvalta, voin maksaa ostokset ja hän tivahtaa: ”Ei kun minä haluan ne bonukset !” Katson parhaimmaksi vaihtaaa kassaa ja vilkuillessani viereiseltä kassalta tilannetta huomaan, että heidän jononsa kulkee rivakasti.

Kun avaan työasuntoni oven ja korkkaan hailean proteiinijuoman retkahdan sohvalle. Kuinka yhteen iltaan voi mahtua näin paljon, en enää edes muista mitä tein aamulla. Ai niin, olin mukana työpaikkaselvityksessä. Siksiköhän olen näin sekaisin.

Mieleeni tulee erään muusikon arvio siitä, millaisia hämäläiset ovat verrattuna pohjalaisiin ja hesalaisiin. Pohjalaiset sanovat olevansa juntteja, mutta eivät ole sitä. Helsinkiläiset kieltävät olevansa juntteja ja kuitenkin ovat  mitä junttimaisimpia maantallaajia. Entäpä hämäläiset? Hämeessä ollaan sitä mitä ollaan, juntteja. Jokohan minä entisenä pohjalaisena ja hesalaisena yllän hämäläiseen junttiuteen?

 

Oluella ja täytekakulla

Syksy lähestyy lämpimissä keleissä ja kohta tulevat pimenevät syysillat. Kun viimeksi kirjoitin aloitin painonhallinan. Oheisesta kuvasta näet minkä verran painoni on laskenut. Hieman hämärä kuva mutta vaaka näyttää 78,5 kun se kaksi viikkoa sitten näytti 80,1 eli pudotusta 1,6,kg. Voisin laittaa jatkossa puntarikuvan kahden viikon välein. Ehkä se ei teidän kannalta ole kovin kiinnostava aihe, mutta itse ainakin saan tästä motivaatiota ja pääsen paremmin asettamaani noin 10 kg tavoitteeseen.

Nyt kerron kuinka kahdessa viikossa paino tippuu 1,6 kiloa. Viikonloppuna söin hautajaisissa täytekakkua ja vieraillessani ihmisten kotona en kieltäytynyt pullasta. Aivan poikkeuksellista oli se, että käytin leivän päällä voita, jota en ole tehnyt vuosikymmeniin. Ensimmäistä kertaa tosin söin tattarileipää Antti Kalliomäen kehotuksesta. Tuskin se on kuitenkaan syy keventymiseen. Mitä muuta sellaista tein jota en ole aikaisemmin tehnyt ? Esimieheni kanssa käytiin kehityskeskustelu kävellen. Viikonloppuna join peräti 4 tölkillistä olutta. Se on minulle paljon.

Aloin käyttää julkista liikennettä. Kun vapaapäivä koitti, jätin auton Toijalaan. Ostin sarjakortin junaan ja viikottaisiin seiväshyppytreeneihin ajoinkin polkupyörällä Tikkurilasta Myllypuroon asti. Polkemiseen kului noin 50 minuuttia ja saman verran takaisin kahden tunnin treenin jälkeen. Tämä ei ole hyvä idea seiväshypyn kannalta sillä polkeminen jumittaa jalat niin että ei jaksa kunnolla hypätä, mutta en aio tehdä näin kovin kauan, ainoastaan muutaman kerran.

Tänään ja eilen söin suklaata ja jäätelöä. Huomaat että olen tehnyt paljon asioita jotka eivät laske painoa, silti niin on käynyt. Mielenkiintoista.

Turha on etsiä syytä painon painon pudotukseen. Eikä minun tarvitse sitä tietää. Tärkeintä on, että pääsen tavoitteeseeni. Siihen ei ole poppakonstia. Pudotuksen kaava on yksinkertainen. Siihen tarvitsee vain plus ja miinus laskun osaaamisen. Kun ihminen kuluttaa                                                                                              enemmän kuin syö niin hän laihtuu.

Ruokailun tapakulttuurin muutos

Kaksi ensimmäistä blogiani ovat käsitelleet ekologista hyvinvointia. Tällä kertaa kirjoitan hyvinvoinnista joka liittyy liikuntaan ja painonhallintaan. Olen huomannut että voin pahoin jos en liiku riittävästi. Pahonvointi ja erityisesti väsymys lisääntyvät myös holtittoman ruokavalion vuoksi. Tiedän kuinka tulisi syödä, jotta ravinnossa ei olisi liikaa väsyttäviä ja lihottavia hiilihydraatteja. Se on kuitenkin vaikeaa erityisesti työni vuoksi. Pappina minut kutsutaan joka viikonloppu herkullisten juhlapöydän antimien ääreen, joiden valmistamisessa ei ole säästelty sokeria ja suolaa. Kakkua ja rasvaisia leivoksia on tarjolla joka juhlassa, niin kuin myös majoneesilla täytettyä voileipäkakkua. On lähes mahdotonta kieltäytyä. Se saattaisi aiheuttaa isännässä pahaa mieltä. Johonkin pitää raja silti vetää ja joskus voi myös kohteliaasti kieltäytyä vaikkapa paastoon tai kilpailukauteen vedoten. Helppoa se kuitenkaan ole.

Vaaka kertoo karun totuuden siitä kuinka hyvin juhlien herkut ovat maistuneet. Paino on noussut viitisen kiloa. Ylipainoa ei ole kuin noin kolme kiloa, mutta minulle se on liikaa urheiluharrastukseni vuoksi. Hyppään seivästä ja siinä ei liikakiloista ole hyötyä. Niinpä olen ottanut tavoitteekseni pysyvän 5-10 kilon pudotuksen. Aloitin painonhallinnan eilen. Vaaka näytti silloin 80,1 kg aamulla. Kuvassa on tämän päivän iltapaino 81,3, kg iPad kädessä. Tavoitteeni on painaa enintään 74 kiloa ensi vuoden maaliskuun 19 päivä jolloin Madridissa hypätään EM-kisojen seiväsfinaali. Haluan, että painoni liikkuisi pysyvästi 70 – 73 kilon välillä aikaisemman 77 – 80 sijasta ensi vuoden aikana.

Tiedän kuinka tähän päästään. Olen aikaisemminkin pudottanut 10 kiloa. Viimeksi Lahden MM-kisoihin, jolloin painoin ainoastaan 68 kiloa.  Oheinen käsillä kävelykuva on niiltä ajoilta vuodelta 2009. Silloin pudotin vuoden aikana joka kuukausi yhden kilon. Oli kevyt olo kävellä käsillään ja hypätä seivästä. Sanotaan, että hidas painon pudotus on viisaampaa sen tähden, että kilot eivät silloin tule yhtä nopeasti takaisin. Minulle ne kuitenkin tulivat, joten en tiedä pitäneekö paikkansa.

Voin kertoa blogissani elämäntapamuutoksestani. Siitä kuinka painoa voi pudottaa ilman kyyneliä ja luopumista. Paino putoaa silloin kun kuluttaa enemmän kuin syö, joten kaava on erittäin yksinkertainen. En usko laihduttamiseen. Siitä ei ole kyse. On kysymys painonhallinnasta ja terveistä elämäntavoista. Hyvin yksinkertaisilla ruokatottumusten muutoksilla paino laskee merkittävästi niin, että ei tarvitse nähdä edes nälkää. Itseasiassa painon pudottaminen on helppoa, kun on oikea asenne ja kieltäytyy syömästä niitä  ruokia jotka lihottavat. Valitsemalla terveellisemmän vaihtoehdon voi löytää uusia makuelämyksiä. Ne ruuat joihin olemme itsemme totuttaneet eivät ole kaikkein parhaita ruokia edes makunsa puolesta, vaan uudet ruuat antavat parhaimmat maut kun niihin tottuu. Kysymys on siis paljolti tapakulttuurista.